Kappaleiden sanoma

HEADFIRST FOR HALOS
"Headfirst For Halos" on kappale huumeiden käytöstä ja itsemurhasta. Bändi kirjoitti kappaleen silloin kun heillä oli erittäin vaikeaa. Kappale kuitenkin kirjoitettiin ensin vitsinä, mutta Gerard huomasi kuitenkin että se on albumin tärkein kappale, sillä bändi uskoo sanojen viestiin. Gerard kuvailee kappaletta näin; Tämä kappale on kertomus itsemurhasta, älkää tehkö niin.

DEMOLITION LOVERS
"Demolition Lovers" on kertomus siitä, mistä kosto voi alkaa. Kaksi rakastavaista kuolee ja mies joutuu Helvettiin. Hän tapaa paholaisen ja tekee tämän kanssa sopimuksen; hän tahtoo nähdä rakkaansa. Bändi kuvailee kappaletta; Tarina kertoo miehestä, naisesta ja tuhansien miehien ruumiista Kappale kertoo kahden rakastavaisen kuolemasta.

THE GHOST OF YOU
"Ghost Of You" kertoo pelosta menettää joku läheinen. Henkilö ei välttämättä ole hankaluuksissa tai huonossa elämän tilanteessa. Silti rakastavan ihmisen mielessä kytee ajatus siitä, että jonain päivänä he menettävät toisensa.

HELENA!
"Helena" on tarina Gerardin ja Mikeyn isoäidistä, Elena Lee Rushista, joka kuoli muutama kuukautta aiemmin, kuin bändi oli alkanut levyttää toista albumiaan. Elena oli ollut Gerardille erittäin läheinen ihminen; hän oli opettanut miehen maalaamaan, piirtämään ja laulamaan. Kappale on lähinnä kirje Gerardille itselleen, sillä hän ei viettänyt tarpeeksi aikaa isoäitinsä kanssa.

DEAD!
"Dead!" syntyi silloin kun Gerard oli sairaalassa juttelemassa lääkärin kanssa. Koska hän pelkää kuolemaa, hänestä tuntui oikealta kirjoittaa kappale kuolemasta ja kertoa mitä hän ajattelee koko asiasta.

THE SHARPEST LIVES
"The Sharpest Lives" on kappale huumeiden käyttämisestä. Kappale kertoo lähemmin Geardin elämästä huumeiden alaisena, mutta bändi ei tahtonut antaa asiaa julki.

WELCOME TO THE BLACK PARADE
"Welcome To The Black Parade" on vanhin kappale albumilta. Bändi alkoi kirjoittamaan kappaletta, mutta he eivät saaneet sitä valmiiksi ajallaan, joten se kuullaan vasta kolmannella albumilla. Kappale kertoo siitä, kun hänen isänsä vei hänet kaupunkiin katsomaan kiertävää bändiä, joten siksi kuolema saapuu mustaan paraatiin. Koodinimi kappaleelle oli "The Five Of Us Are Dying", mutta kappaleen nimi sai negatiivista kritiikkiä, eikä levy voinut saada kyseistä nimeä.

I DONT'T LOVE YOU
"I Don't Love You" oli kappaleen ensimmäinen balladi. Kappale kertoo kärsivällisyydestä ja epäonnistumisesta.

HOUSE OF WOLVES
"House Of Wolves" kirjoitettiin silloin kun bändillä oli vaikeaa. Kappaleen idea syntyi kuitenkin Frankilta. Kappaleesta ei oltu ensin kaavailtu osaa hiedän albumilleen, mutta siitä syntyi sellainen vasta hieman myöhemmin. Frank on varma siitä, että pelko kärsivällisyydestä lopulta tappaa hänet. Ray toi kappaleeseen sudet, sillä hän muistaa lapsuudestaan Looney Toonsit, jossa sudet soittivat kaikkia instrumentteja.

CANCER
"Cancer" on kaikkein brutaalisin, mutta samalla myös kaunein kappale heidän albumiltaan ja Gerard vannoi laittavansa kyseisen kappaleen albumilleen. Kappale kertoo kärsivällisyydestä ja sairaudesta.

MAMA
"Mama" kappale syntyi ideasta "Mama we all go to hell", mikä juolahti Geardin mieleen Chicacon takahuoneessa. Hän pyysi Rayta soittamaan kappaleeseen musiikin ja he tahtoivat säästää kappaleen ja työstää sitä myöhemmin. Palattuaan takaisin New Yorkiin, he alkoivat kirjoittamaan kappaleeseen lisää säkeitä, jotka he tahtoivat kaikkien kuulevan. Kappale oli aluksi albumin pisin kapple. Kappale kertoo sodasta, menetyksestä ja siitä millaista on käydä keskustelu, joka on kaikkea muuta kuin kärsivällinen. Lopulta kappaleeseen piti lisätä hieman inhimillisyyttä.

SLEEP
"Sleep" syntyi Gerardin painajaisista. Gerard sanoi, että kauheinta on se kun saa nukkua vain puolituntia yössä, sillä hänestä tuntuu kuin joku kuristaisi hänet ja hänen sydämensä pysähtyisi. Gerard kuvailee kappaleen syntyä; Kirjoitin kappaleen stressaantuneena ja peloissani, joten kappale syntyi itsestään.

TEENAGERS
"Teenagers" on kappale nuorisosto ja se on albumin kummallisin kappale. Gerard asui New Yorkissa ja hän meni aina bussilla kouluun, hän oli erittäin hermostunut kun kyydissä oli myös nuorisoa. Kappale oli myös aluksi pila, mutta se kuitenkin päätettiin ottaa mukaan albumille.

DISENCHANTED
"Disenchanted" kappale kirjoitettiin jo vuonna 2005. He tahtoivat albumilleen jotakin uutta ja päättivät sitten ottaa vanhan kappaleensa, sillä se oli hieman erilainen. Kappaleesta tehtiin monta erilaista versiota, mutta levylle pääsi lopulta alkuperäinen versio.

FAMOUS LAST WORDS
"Famous Last Words" kirjoitettiin kun bändillä oli todella vaikeaa. Eräänä iltana, Gerard kuuli Rayn tekevän kappaleita, mutta ne eivät olleet tarkoitettu bändille. Gerard oli järkyttynyt sillä Ray ei soittanut heidän kappaleitaan. He istuivat lopulta yhdessä alas ja Geard kertoi kaikki huolensa, jotka lopulta päätyivät mukaan kappaleeseen. Kappale on Rayn suosikki heidän albumiltaan, sillä se kertoo sanomansa erittäin selvästi; elä jokainen päiväsi kuin se olisi viimeisesi. Hän kertoo myös että kappale on syy siihen, miksi hän jaksaa herätä aamulla ja viettää onnellinen päivä. Gerard kirjoitti kappaleen niin, että ihmiset voisivat ymmärtää sen.

back home forward

Vote

Äänestä tätä sivua Top-100 listalle!

Quick Links

Elite Affiliates

Top Affiliates

http:// mikeywayonline.net
http:// mychemicalromance.cz
http:// vanillaskyfan.net
http:// hey-gaga.org
http:// madonna-erotica.net
http:// ayu-moments.org
http:// vampirelove.net
http:// hudgens-efron.net

Tagboard


Information

Nimi: Hopeless Hearts
Ylläpitäjät: Tiina
Layout: Selfish Girl Designs
Domain: Startsz
Sivut avattiin: 14.03.2007
Paikalla: are okay
Kävijöitä: hit counter